Kierrätyksen iloja

Olen ahkera kierrättäjä. Hylkään, mutten heitä pois vaan varastoin ja uusiokäytän. Lukiossa innostuin ajatuksesta että voisin vaihtaa levyhyllni sisältöä nopeasti ja alhaisin kustannuksin. Viemällä joitain levyjä levykauppaan (ehkä asiaan vaikutti myös se että tiskin takana myi välillä silloisen minäni unelmien mies) sain vanhat levyni pois, joiden kuvittelin olevan loppuun kuunnellut, ja sain vaihdossa uutta kuunneltavaa. Vaihdoin myös levyjä kavereideni kanssa. Jälkeenpäin huomasin että useita vaihtokauppoja kaduin, joten keskityin pelkästään levyjen hankkimiseen. Mm. Dancer in the dark soundtrackin vein pois enkä miettinyt sitä sen koommin kunnes muutama vuosi sitten törmäsin Björkin ja Thom Yorkin duettoon I've seen it all. Olin myös vaihtaa Jason Falknerin Can you still feel -levyn. Onneksi se taisi olla liian naarmuilla. Tajusin että olin mennyt vaihtamaan hienon levyn pois. Sen vuoksi en uskalla enää vaihtaa mitään levyäni pois. Tosin epäilen ettei enää digiaikana sellainen käytäntö edes ole hengissä.
Yksi parhaimmista asioista musiikissa on se että on joskus hurahtanut johonkin bändiin tai artistiin, kuunnellut levyn puhki ja viimein jättänyt sen levyhyllyyn. Kunnes. Kunnes kaivat sen eräänä sunnuntai-iltana ja muistat ne muutamien vuosien takaiset fiilikset sekä heräät kuuntelemaan vanhaa aivan uudella tavalla. Löydät kerroksia joita et tajunnut silloin viime kerralla tai huomaat rakastavasi niitä biisejä, joissa et nähnyt ennen mitään erikoista.
Mutta se vaatii aikaa. Ja sillä aikaa on hyvää aikaa kuunnella muuta hienoa. Mietin enää että kuinkakohan monta artistia saatikka biisiä joskus vanhana on sellaista, josta innostuu. Tai ehkä jälkikasvu innostuu. Silloin voisi melkein perustaa jonkinlaisen muusiikkileikekirjan jollekkin soittolistalle. Koota kronologisesti ne musiikit mistä on innostunut ja kerätä sitä aina vuosien varrella. Vähän kuin valokuvakirjaa.
Sepä olisikin hauskaa. Turistimusiikkia matkoilta.